Vastoinkäyminen nro 1 - Silmätulehdus
Kävin jo joulukuun puolella näöntarkastuksessa optikolla, koska tarvitsin vaihtoon mukaan uudet vahvemmat lasit nykyisiin sankoihin. Samalla uusittiin piilariresepti. On ollut niin turhauttavaa kun ei ole nähnyt kunnolla sekä laseilla että piilolinsseillä. Näöntarkastuksessa optikon ilme venähti: mulla oli kuulemma erittäin pahan näköiset yläluomet ja niitä pitäisi käydä vielä näyttämässä lääkärillä. Varasinkin ajan Diacorilta, jossa lääkäri kertoi, että mulla on silmätulehdus ja liikaa rasitusta piilolinssien yliahkeran käytön vuoksi. Sisäyläluomet olivat jotenkin röpelöiset ja sen vuoksi piilolinssit olivat tuntuneet epämiellyttäviltä käytössä. Ja nyt seuraa pahin pala: lääkäri määräsi viiden päivän silmätippakuurin, jonka aikana ei saanut käyttää piilolinsseja ollenkaan.
En ole ikinä tottunut silmälaseihin kunnolla. Musta ne rajoittavat elämää kun koko ajan pitää miettiä että menevätkö ne nyt rikki ja tippuvatko ne. Niitä pitää olla asettelemassa alinomaan ja ne puristavat korvia. En nää sivulle, sillä linssi ei luonnollisestikaan täytä koko näkökenttää. Olen täydellisisesti riippuvainen piilolinsseistäni, koska niillä voin mennä ja tulla miten huvittaa turhia miettimättä. Voin lukea kirjaa riiputtamatta päätäni. Ilman piilolinssejä tai silmälaseja en näe mitään sillä likinäkö on huimat -4,25 molemmilla silmillä.
Oli siis aivan kamalaa olla riippuvainen pelkistä silmälaseista jopa vain viidenkin päivän ajan. Kompastelin portaissa ja kävelin päin ihmisiä, seiniä ja esineitä. Jumppaan ei ollut asiaa vaikka venyttelytunneilla yritinkin käydä. Linnoittauduin lähinnä kotiin lukemaan tenttikirjoja enkä halunnut nähdä ketään. Bussiin nouseminenkin tuntui epämiellyttävältä. Ja mikä tunne sitten kun sain vihdoin taas laittaa piilolinssit päälle! Tuijotin ensimmäiset kymmenen minuuttia vain peilin edessä itseäni järkyttävän leveä virne kasvoilla :D Pääsi taas aerobiciin, jossa virnuilin eturivissä ja pompin extrapitkiä ja -korkeita pomppuja. Ihanaa nähdä taas kavereita ja olla sosiaalinen ja pärjätä normaaleissa askareissa kuten ruoan ottamisesta yliopiston ruokalasta.
Olen nyt vakaasti päättänyt, että silmäleikkaukseen on päästävä. Viisi päivää pelkillä laseilla oli aivan hirveää tuskaa! Propsit niille jotka käyttää laseja koko ajan.
Vastoinkäyminen nro 2 - Patteri
Toinen vastoikäyminen liittyy HOAS-asuntojen puutteellisiin ominaisuuksiin: huoneessani on niin kylmä, että olen joutunut lainaamaan työpaikaltani ylimääräisen patterin, jotta voin elää ihmisarvoista elämää, HOAS kun ei ota valituksia tosissaan. Silloin kun lainasin patteria, oli isi mukana autollaan auttamassa, mutta tiistaiaamuksi vikana päivänä töihin jouduin viemään vekottimen itse takaisin. Patteri on noin metrin korkuinen ja suhteellisen painava. Tiistaina satoi vielä räntää ja piti olla varuillaan, ettei vettä mene sähköosioihin tai ettei laske kantamusta vahingossa maahan.
Yleensä menen töihin bussilla ja metrolla mutta nyt suunnittelin matkan niin, että kohdalle osuisi mahdollisimman vähän vaihtoja ja kävelyä. Jouduin lähtemään matkaan tavallista aikaisemmin, sillä kävely oli kantamuksen kanssa paljon hitaampaa ja reitti ei muutenkaan suunnittelunsa kannalta ollut nopein mahdollinen. Selvisin siis vain kahdella bussilla. Ihmiset hieman katsoivat kun istuimme mukavasti patterin kanssa vieretysten bussinpenkillä ja pidin käsiä sen "harteilla" jottei raukka olisi kaatunut kun kuitenkin sen verran elopainoa oli kertynyt sillekin. Matka olisi varmaan ollut jopa ihan mukava jollei olisi ollut niin paljon omaa muuta tavaraa kannettavana.
Onneksi näistäkin selvittiin. Nyt suurin ongelma on lähinnä matkalaukun pakkaaminen: tuntuu, että se on ihan täynnä vaikka en ole mielestäni pakannut melkein mitään :D
